Mä tarvitsen muita ihmisiä ihan hirveästi, mutta ne ei tarvitse mua. Siltä musta tuntuu ainakin. Olisi vain parempi kadota, etten olisi muille vain taakka.
Tuntuu etten saa mitään taas aikaseksi, uutta asuntoa pitäis etsiä, kouluun pitäis panostaa ja saada rästissä olevat työt tehtyä ja töitä hankkia. Mä kyllä yritän parhaani, mutta tuntuu ettei se kaikille riitä. Mutta sitten joskus mietin, että mikä vittu mua vaivaa. Mä haluaan elää, huutaa, nauraa, tuntea. Mutta tuntuu, etten osaa. En osaa elää. Olenko sitä koskaan osannutkaan. Haluan vaan purkaa kaikki tunteeni, mutten tiedä onko mulla tunteita, mitään tai ketään kohtaan.
Kyllä mun elämässä on kaikki ihan hyvin muttei se mulle riitä. Haluan vaan enemmän ja enemmän ja loppujen lopuks huomaan olevani ihan rikki ja päässä lyö tyhjää.
Pakoilen todellisuutta ja oon vaan ajattelematta mitään. Toisaalta kun ei ajattele mitään, niin ei mitään ymmärräkään. Yrittää vaan pakoilla kaikkea ja olla vaan tekemättä mitään.
